tiistai 30. heinäkuuta 2013

Ystävien koti


Tänään toinen kämppiksistäni muutti pois. Muuton jälkeen jäimme pysyvän kämppikseni kanssa roikkumaan muuttaneen kämppiksemme uudelle asunnolle, kunnes tuli ilta, ja oli aika lähteä kotiin. Alaovilla nyt tästä eteenpäin päätoiminen ystävämme halasi meitä pitkään ja kuiskasi "kiitos". Liikutus kuulsi hänen kehostaan läpi. Se oli hänelle kai iso hetki. Ero. Jätimme hänet yksiöönsä, kun me kävelimme yhdessä kotiin keskustellen ihan tavallisista asioista ilman suuria tunteita. Ymmärsin, että kokemusmaailmoidemme välillä oli iso kuilu.

Kotona me löysimme kylpyhuoneesta koristehyönteisen, jonka yhteydessä oli runo. Viesti häneltä! Kyseisen kärpäsen hän nimesi siinä astraaliksi olennoitumakseen, jonka hän täten jätti elämään keskuuteemme. Vaihdoimme katseita kämppikseni kanssa kostunein silmin.

Liikutus on osuva sana. Kun nostan käsiini vaikkapa astian, joka on täynnään vettä, tunnen välittömästi sen painon, sekä liikkeessä sen läikähdykset. Tiedostan tuolla hetkellä veden olemassaolon sekä sen ominaislaadun. Itku sisältää oivalluksen.
Liikkumaton aines unohtuu kai helposti. Jopa eloisa elementti vesi on jäykkä kuin kivi liikkumattomana. Jopa rakkauteen toista ihmistä kohtaan turtuu, jos ei välillä liikutu. Elävä vesi, kiitollisuus ja läsnäolo...

Niin. Tuossa hetkessä minussa liikahti rakkaus ystävääni kohtaan, ja se oli kaunis kokemus, joka syntyi kauniista eleestä.




Hänen huoneensa on nyt tyhjä. Vein sinne lyhdyn. Rakkauden kummitustalossa palaa tietenkin elävä tuli.

2 kommenttia:

  1. Pyörittelet liikutusta kauniisti ja autoit oivaltamaan upeita asioita. Sanallisella tasolla rakkauden kummitustalo on upea.

    Luen vähän jälkijunassa näitä täällä, mutta tykkään ehdottomasti. Kiva, kun aloitit bloggauksen. :)

    - E

    VastaaPoista