Iltakävely

Kävin tänään iltakävelyllä ystäväni kanssa. Aamu oli harmaa, mutta iltaa kohti ilma kirastui. Taivas oli täynnään kauniita pilviä! Taivaankannen kauneuteen ei voi kyllästyä koskaan!
Tämä kyseinen pilvi kirvoitti keskustelun näkemistämme sävähdyttävistä unista.

Kävimme monta merkityksellistä keskustelua ympäristössä ajelehtimisen ja puissa kiipeilyn ohessa. Nyt onkin aika onnellinen ja voimautunut olo. Olen törmännyt lähiaikoina useamman kerran ajatukseen siitä, että todellinen ystävyys on valon jakamista, sen antamista ja sen vastaanottamista. Se on minusta totta!

Tässä kuva säteilevästä ystävästäni kiivenneenä henkeäsalpaavaan puuhun, lähellä kotiani sijaitsevan viehättävän leikkipuiston sydämessä!

Tajusin ihan äsken jotain vaatimatonta ja ehkä myös itsestäänselvää: Ihminen ei voi sanoa olevansa onnellisella tuulella. Se ei vain istu suuhun, koska ei onnellisuus käy tuulella, kuten tunteet noin yleensä. Onnellinen ihminen ei ylipäätänsä käy tuulella. Onnellisuuteen assosioituu pikemminkin jotain aivan vastakohtaista; tyyneys. Rauha, järven peilipinta.

Kieli tarjoaa niin usein kauneuden kokemuksia ja oivalluksia. Kielen poimuissa on hassuja elämän lainalaisuuksia, piiloasenteita ja vinkkejä linkkeihin abtraktien ja konkreettisten asioiden välillä. Esimerkiksi yksi suosikkioivalluksistani ikinä on ollut sanassa ratkaisu: Kun on ongelma, siihen tarvitaan ratkaisu. Kun on ommel tai kangas, joka on purettava, se on ratkaistava. Ah!