sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Turismi

Tällä viikolla matkustin Helsinkiin ja Tukholmaan! Lähdin matkaan erään naisen kanssa, jolle olen toiminut henkilökohtaisena avustajana kahden kuukauden verran... Kyseessä oli puhdas turistimatka taroituksenamme vain irtautua arjesta.

Turismiin liittyy paljon kaikkea turhanpäiväistä ja noloa, myönnettäköön, mutta mielestäni mitä olennaisin osa turistina olemista on avata silmänsä uudelle ympäristölle ja virkistyä. Täydellistä! Jostain sen suuntaisestahan tässä blogissakin on kysymys. Tämä postaus on omistettu turismille.

Seuraavaksi esittelenkin teille matkani kohokohdat, rakkaat ystävät!


Ensimmäinen kohteemme oli Hiljaisuuden kappeli... Olen käynyt siellä kerran aikaisemmin, ja halusin näyttää sen avustettavalleni. Kappelin on keskellä Helsingin ydinkeskustaa valtavien ostoskeskusten puristuksissa, mutta sen sisällä vallitseva rauha on huumaava. Ehkä juuri kontrasti kahden rinnakkain elävän tilan välillä tekee tuosta paikasta niin vaikuttavan. Kappelin ainoita ääniä ovat kaupungin "kaukaisuudesta" kuuluva tasainen kohina, varovainen naksahdus oven auetessa, vaatteiden vaimea kahina... Myös visuaalisesti kappeli on maanläheinen, pelkistetty ja täynnä valoa.





Istuimme siellä muutamia toveja. Matka oli aivan aluillaan, mutta tiesin jo tuolloin, että kyseinen kokemus tulisi olemaan matkan ehdoton kohokohta. Koen, että Hiljaisuuden kappeli ei ole pelkästään kupla keskellä vilisevää materialismin maailmaa. Se on tila, jossa ihminen voi kääntää katseensa sisäänpäin... Ja löytää kokonaisen todellisuuden, joka on hautautuneena kaiken ärsyketulvan alle, joka meitä arkitodellisuudessamme ympäröi. Ollakseen todella onnellinen ihmisen on oltava kosketuksissa kyseisen todellisuuden kanssa.


Matkalla kohti Viking Linen terminaalia oli luonnollista poiketa ohikulkumatkalla myös eräässä toisessa pyhätössä... Nimittäin Uspenskin katedraalissa.
Oli hassua huomata, että koreudessaan ja näyttävyydessään, sekä kerätessään laumoittain ihmisiä puoleensa, oli vierailu katedraalissa kokemuksena aika valju. Enkä minä kiistä rakennuksen kauneutta! Kokemani rauhan tunne Hiljaisuuden kappelissa vain asetti vertailukohdan, joka sai aikaan sellaisen vaikutelman, kuin henki olisi paennut katedraalista joskus kauan aikaa sitten.





Suosikkiasiani kirkoissa on yleensä katto. Uspenskin katedraali ei ollut poikkeus. Katsokaa nyt sitä!





 Sitten siirryimme merelle!





Tukholman vanha kaupunki ja rannassa lähellä terminaalia sijaitseva valokuvausmuseo olivat yhtä silmäkarkkia myös. Siitä huolimatta monituiset koristeelliset rakennukset, nähtävyydet sekä kapeat kujat jäivät nyt kuvaamatta... Niiden taltioiminen tuntui tylsältä ja turhalta. Jos esimerkiksi haluan nähdä Ruotsin kuninkaan palatsista hienon kuvan joskus jälkikäteen, minä voin googlettaa sen.

Eräästä putiikista minä halusin kuitenkin saada muiston, sillä sen nimi ja näyteikkuna saivat sydämessäni läikähtämään iloa. Lämmintä ironiaa! En ole törmännyt aikoihin noiden kahden sanan yhdistelmään!







Vielä yksi muisto. Eräällä vehreällä sisäpihalla, lähellä Nobelin museota, näin huomioliiveissä leikkiviä lapsia. Osa heistä hyppi narua ja osa istui rakennelmiinsa syventyneinä hiekkalaatikolla. Itse kuva ei ole erityislaatuinen, mutta mielestäni kuvauksen kohteet olivat itsessään hyvin mielenkiintoisia. Lapset ovat hienoja ihmisiä. Onneksi heitä on sekä Tukholmassa, että kotikaupungissani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti